Mä en osaa mitään

 Tutun uusi työpaikka, uutiset ystävän kihlautumisesta, kaverin tekemä reppureissu Aasiaan, työtoverin ylennys, pikkusiskon ensiasunnon osto, toisen onnistunut elämäntapamuutos ja sen tuoma pommi vartalo. Jokainen edellä mainittu asia ovat aiheita juhlaan, iloon ja onneen, mutta samalla ne voivat iskeä itseä jonnekin oikein syvälle. Ei välttämättä tunne kateutta, päinvastoin on äärimmäisen onnellinen toisen puolesta. Toisen onni, eteneminen elämässä tai jonkin uuden etapin saavuttaminen voivat aiheuttaa itsessä tunteen riittämättömyydestä. Mitä mun pitäisi olla saavuttaakseni jotain samaa?

Viime aikoina olen käynyt henkistä kamppailua riittämättömyyden suhteen. Jep, minä! Minä, jolla kaikki asiat ovat todella hyvin. Katto löytyy pään päältä, on mukava työpaikka, taloudellinen tilanne on riittävä, perheessä ja lähipiirissä kaikki on hyvin ja arki on sopivan tasaista sekä mukavaa. Herään joka päivä onnellisena ja menen nukkumaan ilman huolia. Kaikki on ihan kivasti, mutta silti takaraivossa paukuttaa tunne siitä, että asioiden pitäisi olla vielä paremmin. Elämässä pitäisi olla vielä enemmän.

Olen keksinyt jonkin hölmön ajatuksen, että en ole työssäni tarpeeksi hyvä. Erityisesti viime- ja tällä viikolla on ollut vaikeaa tuntea itseni tarpeeksi hyväksi työpaikalla. Sisimmissäni tiedän olevani hyvä ja käsi sydämellä voin kertoa, että teen päivittäin aivan hemmetisti duunia myyntien eteen. Eilenkin kuuden tunnin työpäivän aikana kuutisen asiakasta kiitti minua hyvästä palvelusta. Kiitokset ovatkin yksi niistä avaimista, jotka saavat meidät tekemään asiat hyvin ja ehkä jopa vielä paremmin ollaksemme kiitosten ja kehujen arvoisia. Silti tunnen toisinaan olevani jotenkin huono ja tekeväni kaikki väärin, koska suhde esimiehiini on aivan erilainen verrattuna aikaisempaan. Olen aikaisemmin työskennellyt pienissä työyhteisöissä, joissa esimiesten tsemppi, kehut ja kiitokset olivat konkreettisemmin esillä ja henkilökohtaisia. Ehkä tuohon tottuminen on osallaan tekijänä tähän työhön liittyvään riittämättömyyden tunteeseen. En missään nimessä tarkoita tarvitsevani jatkuvaa todistelua ja pään paijaamista siitä, että osaan hommani, vaan ehkä tunnen epävarmuutta sen suhteen, näkevätkö esimieheni onnistumiseni. Kyseessä on kuitenkin minulle suhteellisen uusi työpaikka, joten haluan todellakin näyttää olevani paikan arvoinen.

Onneksi meillä on aivan ihania ihmisiä töissä eikä esimiehissänikään ole valittamista, päin vastoin. Olen asettunut töihin hyvin ja on aivan uskomatonta, kuinka hyvä ilmapiiri osastollamme vallitsee. Meitä on monesta eri ikäryhmästä, erilaisista elämäntilanteista, eri kulttuureista ja jotkut ovat työskennelleet kyseisessä paikassa pitkään, jotkut ovat aloittaneet vasta myöhemmin. Olen tavannut ihania naisia, joita voin sanoa ystävikseni, en ainoastaan työkavereiksi. Vaikka nyt on ollut vaikeaa ja mieltä on painanut ajatus siitä, teenkö tarpeeksi, olen saanut hyvästä työyhteisöstä aivan tajuttomasti voimaa.

Minulla on tavoitteita työurani ja elämäni suhteen, jotka haluan saavuttaa. Nyt on se hetki, kun duunin tekeminen oikeasti alkaa saavuttaakseni elämässä sen mihin pyrin. Onneksi työhön liittyvä riittämättömyyden tunne ei lamauta, vaan päin vastoin laittaa minut työskentelemään entistä enemmän. Nyt on tullut kausi, kun sisäinen työperfektionistini on ilmoitellut olemassaolostaan normaalia enemmän, joten minun täytyy osata käsitellä sitä vahvuutena. Hölmöä, miten tälläisten asioiden sanominen ääneen on todella vaikeaa ja itseasiassa tämän tekstin kirjoittaminen tuntui todella puhdistavalta. Heikkouksien myöntäminen ja epävarmuus ovat asioita, joista en itse nykyään kovin mielelläni puhu. Tietynlainen tunnelukko valtaa mielen mitä vanhemmaksi tulee ja sanomisiaan laskelmoi paljon enemmän, mikä on oikeastaan aika typerää. Yleensä se ääneen sanominen tuo helpotuksen ja auttaa käsittelemään asioita, ehkä jopa saamaan vertaistukea. Koko teksti oli totaalista ajatuksenvirtaa, mutta en usko olevani näiden ajatusten ja tuntemusten kanssa yksin!