Sain pari päivää sitten Instagramiini (@mikaelakosk) yhteen kuvaan ajatuksia ja keskustelua herättävän kommentin. Kommentti, tai oikeastaan kysymys, toimikin ärsykkeenä tämän postauksen kirjoittamiseen. @aavaaurora kommentoi maanantaina lisäämääni Instagram-kuvaan seuraavasti:
"Pitkään sua seuranneena pakko kysyä, ootko onnellisempi nyt hoikempana? Kavereiden kanssa jutellaan usein siitä, tuoko jotkut asiat onnen elämään ja mulla varmasti yks haave liittyy laihduttamiseen. Mutta onks se totta? Onks elämä oikeasti parempaa hoikkana? Kiinnostaa tosi paljon vaikka saattaa kuulostaa tyhmältä."
Kysymys oli mielestäni äärimmäisen hyvä. Olenko onnellisempi vai onnettomampi nyt verrattuna painonpudotusta edeltäneeseen elämään? Ikävuodet 23 ja 26 ovat ainakin omalla kohdallani täysin vertailukelvottomia, koska tuohon kolmeen vuoteen on mahtunut niin paljon. Pelkästään viimeisen parin vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä ja aikuistunut aivan älyttömästi. Nykyään olen huomattavasti fiksumpi, realistisempi sekä tasapainoisempi, kuin se epävarma reilu parikymppinen Mikaela. Vuoteen 2013 asti elämänsisältö koostui opiskelujen ohella enimmäkseen baareissa juoksemisesta, roskaruoasta ja epätoivoisesta yrityksestä löytää poikaystävä. Normaalia parikymppisen opiskelijan elämää ja murheita! Salikärpänen puraisi vuoden 2013 aikana ja vuoden 2014 alkupuoliskolla pudotin noin 15 kiloa. Siinä pieni briiffaus takavuosiin.
Olinko onneton silloin, kun painoa oli 80 kiloa? Lähes 25 kiloa enemmän verrattuna nykyiseen. En todellakaan. Vietin todella huoletonta elämää, en tuntenut morkkista vaikka olisin syönyt kebabia ja hampurilaisia viikon sisään kolmesti ja siihen kylkeen kitannut yhden baari-illan aikana kymmenen shottia ja muutaman drinkin unohtamatta illanviettoa edeltävät ja seuraavat sipsit ja muut herkut. Toivoin totta kai olevani hoikempi, kukapa ei toivoisi, oli sitten normaalipainoinen tai ylipainoinen. Kuitenkin tyytyväisyys elämääni ei aiheuttanut sitä potkua persuksille, että olisin tehnyt jotain kilojen karistamisen eteen. Nautin nuoruudestani ja itseasiassa olin vähemmän itsekriittisempikin (ikävä kyllä, jos kuvia katsoo haha!) ulkonäköäni ja kehoani kohtaan.
"Hyvä kysymys. Tavallaan tällä hetkellä oon onnellisempi kuin vaikka vuonna 2013. Tietenkin pitää ottaa huomioon, että ikää on tullut enemmän ja sitä myöten elämänasenne, ajatusmaailma jne on muuttunut ja "aikuistunut". Mutta toisaalta kaipaan sitä ylipainoisen huolettomuutta ja suhdetta syömiseen. Mäkkiin, subiin ja pizzalle saattoi lähteä ns ihan huvikseen, baarissa veti shotteja ja drinkkejä (kamalia sokeripommeja, enää ei viiti juoda) ja en stressannut omasta kropasta niin paljon. Nyt mulla on pienet paineet pysyä hoikkana blogin takia, koska en halua kokea epäonnistuneeni ja tuoda sitä tyydytystä aikoinaan mua epäilleille."
Ollessani painavempi sain harva se päivä ilkeitä kommentteja koskien ulkonäköäni, minua haukuttiin keskustelupalstoilla ja toisinaan humalaistenkin suusta saattoi tulla ei niin imartelevia kommentteja. Kiloni ei ollut vain oma ongelmani, vaan se tuntui joskus olevan jopa enemmän ongelma monille muille. Hoikistumiseni myötä roskakommentit ja haukkumiset loppuivat lähes kokonaan. Enää en ollutkaan se ruma, läski, tyrkky ja huono ihminen. Tietenkin ulkonäkö muuttuu painon putoamisen sekä pelkästään vanhenemisen myötä, mutta jos vuosien haukkumakommentit loppuivat lähes välittömästi kilojen alettua pudota, ei syynä ole ollut mikään muu kuin se, että läskinä olin huonompi ihminen näin karkeasti sanottuna. Vaikka vuosien bloggaaminen on kasvattanut minusta todella paksunahkaiset ihmisen ja kestän hyvin anonyymit nettikiusaamiset, en halua enää palata siihen, että joudun avaamaan harva se päivä kommentteja joissa kerrotaan kuinka ruma, lihava ja oksettava olen. Pitämällä itseni hoikkana koen olevani turvassa nettikiusaamiselta.
Yksi hassu tekijä hoikkuuteen ja sinkkuuteen liittyen on se, että mietin usein onko kroppani tarpeeksi hyvä. Olen normaalipainoinen, mutta iso painonpudotus ja kroppatyyppini teki tehtävänsä. Tulen oletettavasti ikuisesti häpeämään keskivartaloani, ellen sitten käy korjaamassa sitä esteettisellä toimenpiteellä. Tästä syystä sorrun toisinaan miettimään, että kelpaanko tälläisenä, koska olen hoikka, käyn paljon salilla ja tykkään treenata, mutta vartaloni ei silti ole "fitness". Jos olisin hieman pyöreämpi kokisin varmasti helpommin kelpaavani toiselle vaatteilla tai ilman. Aivan typeriä ajatuksia! Faktahan on, että siinä vaiheessa jos tapailu päättyy tilanteen edetessä tiettyyn pisteeseen siitä syystä, että paidan alta ei löydykään timmeistä timmeintä vartaloa, on vika aivan jossain muussa kuin itsessä.
Varmasti suhteen vakiintuessa itsekriittysyys vähenee ja kokee kelpaavansa vaikka paino heittelisikin muutamia kiloja. Suhde ei tietenkään ole syy heittää hanskoja tiskiin viimeistään siinä vaiheessa, kun vihkisormukset on vaihdettu ja toiselle on saatu pallo jalkaan, mutta saatte varmasti ajatuksestani kopin. Nykypäivänä sinkkumarkkinat ovat todellinen villi länsi ja pitkälti sitä teerenpeliä tehdään naamakertoimen ja kropan perusteella unohtamatta sosiaalisen median tuomia strandarteja normaaliudesta.
Kokonaisvaltainen onnellisuus on aivan hemmetin monen tekijän summa. Tällä hetkellä voisin sanoa olevani ehkä tyytyväisempi elämääni, kuin kolme-neljä vuotta sitten, mutta periaatteessa en koe eläväni onnellisempaa elämää laihempana. Monet asiat ovat mukavempia hoikempana, kuten herkkujen ja vaatteiden ostaminen, mutta kuten edellä lainauksessa totesinkin, kaipaan sitä huolettomampaa suhtautumista ruokaan joka minulla oli tukevampana. Länsimaisen kulttuurin vaikutuksesta esimerkiksi työmarkkinoilla on varmasti helpompaa hoikilla ihmisillä, koska ikävä kyllä lihavuus ja ylipaino koetaan monesti negatiivisena asiana. Tähän aiheeseen en sen enempää halua paneutua, koska koko aihe ja ihmisten lokerointi ulkonäön suhteella puistattaa minua.
Siitä kuitenkin olen varma, että 50 ja 120 kiloinen voivat olla aivan yhtä onnellisia tai onnettomia. Kaikki lähtee itsestä ja päätöksestä elääkö onnellista vai onnetonta elämää. Positiivinen elämänasenne, itsetutkiskelu ja oman tien kulkeminen ovat jo hyviä askelia kohti onnea. Jos kilot eivät häiritse itseä, eivät ne ole este onnellisuudelle. Jos koet olevasi onneton kehossasi käänny apukäsien puoleen ja kokeile, tekeekö se viisi kiloa hoikempi vartalo onnellisemmaksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että kokoon 36 mahtuminen ei ole automaattisesti avain onneen.
Painonpudotuksen tai painonnousun kokeneet, koetteko olevanne onnellisempia nyt vai ennen muutosta?