Lauantaina koettiin muutamat kauhun hetken ja pelonsekaiset tunteet. Puolen päivän aikoihin heräsin päiväunilta siihen, että suussa on jotain ja sillä sekunilla tajusin, että nyt alkoi se peitteiden aiheuttama verenvuoto. Eikun vessaan vesihanan alle valuttamaan verta suusta ja kylmäpakkaus niskaan. Ensimmäinen verenvuoto tyrehtyi alle kymmenessä minuutissa, joten en hätääntynyt ollenkaan. Tästä reilu tunti myöhemmin verta alkoi taas vuotamaan ja sama juttu jälleen. Verenvuoto lakkasi itsekseen. En kuitenkaan osannut hermostua, koska teidän lukijoiden kertomista kokemuksista ja hoitajan antamien ohjeiden mukaan tuo verenvuoto on täysin normaalia. Kolmas kerta ei mennyt sitten ihan niin putkeen.
Kurkkuun ei särkenyt kamalasti verenvuodosta huolimatta ja olin juuri lopettelemassa syömistä, kun viimeisen haarukallisen kohdalla tunsin jälleen, että verta alkaa tulemaan. Jälleen menin huuhtomaan suuta kylmän veden alle. En tiedä kauan olin siinä ollut, mutta verta vain tuli ja tuli. Ja järkyttävän kokoisia peitteiden palasia. Verenvuotoa oli jatkunut jo ilmeisesti yli 30 minuutia, kun isäpuoleni havahtui, että nyt on pakko lähteä sairaalaan. Äkkiä muovikippo ja pyyhe mukaan ja ajettiin päivystykseen tähän mäntsälään. Ajomatkasta ei ole mitää muistikuvaa paitsi se, että verta tuli ihan valumalla. En tiedä paljon olin aamupäivän aikana verta jo menettänyt, mutta sen verran että kroppa alkoi pikkuhiljaa menemään kylmäksi ja tajunnantaso oli aika alhaalla. Pelkän reilun viiden minuutin ajomatkan aikana verta oli kertynyt kulhoon reilu desi. Tosin osa siitä oli oletettvasti vatsaan valunutta verta, jota kakosin ulos, mutta silti. Kysyin vähän ennen päivystykseen saapumista isäpuoleltani, että kuinka paljon ihmisessä on verta. Se verran paljon verta oli jo vuotanut.
Päivystyksessä alkoi saman tien kauhea tohina. Makasin pedillä ja ympärilläni pyöri kaksi hoitajaa ja lääkäri. Laitettiin tippaa, mitattiin verenpainetta ja soitettiin kyytiä Meilahteen sairaalaan. En tiedä kauan meni, kun kyyti tuli ja lähdettiin äkkiä pillit soiden kohti sairaalaa. Matka sairaalaan oli ehdottomasti elämäni pisin. Verenvuoto ei ollut vieläkään päättynyt ja kestänyt yhtäjaksoisesti jo lähemmäs pari tuntia. Matka meni verta suusta valuttaessa ja kakoessa. Olo oli aivan kamala, tajunnantaso alkoi olemaan jo olematon ja siinä vaiheessa kun kuulin puhuttavan jotain, että olemme Keravan kohdalla epätoivo alkoi hiipimään mieleen. Olin ihan varma, etten selviä sinne sairaalaan saakka koska olo oli niin kamala ja olin menettänyt jo todella paljon verta. Pelotti aivan helvetisti ja ajattelin, että kuolen johonkin hemmetin nielurisaleikkaukseen.
Vihdoin päästiin sairaalaan ja sama häslinki ympärilläni alkoi tuplasti useammalla henkilöllä. Verta oli menetetty jo sen verran paljon, että kroppani oli aivan jäässä. Eikun peittoa päälle ja tyylikäs foliohattu päähän. Verensiirto oltaisiin haluttu aloittaa heti, mutta veriryhmääni ei ollut tiedossa eikä verta saatu otettua kropastani, eli se vaihtoehto jätettiin pois laskuista. Molemmat käteni kyynärtaipeista kämmeniin saakka on aivan täynnä piikinpistoja, kun verta yritettiin epätoivoisesti saada edes jostain. Kurkussa olevat haavat oli tarkoitus polttaa umpeen, mutta hemoglobiini ja verenpaine oli niin alhaalla, että pyörryin alle 10 sekunissa kun nousin edes istumaan. Verenvuoto onneksi lakkasi itsekseen kait kuuden jälkeen illalla, eli verta oli vuotanut noin kolme tuntia. Haavat oltaisiin silti poltettu umpeen, mutta noin kahdeksankaan aikaan illalla ei sitä pystytty tekemään, koska en pysynyt tajuissani. Yritin käydä vessassakin nelisen kertaa ennen osastolle siirtämistä, mutta joka kerta lähti taju kun olisi pitänyt olla pystyasennossa. Ensimmäinen vessareissu, joka piti tehdä isäpuolen taluttamana, päätyis siihen, että avasin silmät lattialta ja ihmettelin miksi mut oli siirretty sängyltä lattialle makaamaan. Eli ei ihan kunnossa oltu :-D
Vähän kahdeksan jälkeen mut sitten siirrettiin osastolle. Sain syötyä yhden jogurtin ja olo parani sen verran, että pysyin pystyasennossa tajuissani kahden minuutin vessareissun. Myöhemmin ennen puolta yötä itsekseni vessaan mentäessä päädyttiin taas siihen, että tuuperruin vessan lattialle. En ole tätä ennen varmaan koskaan pyörtynyt ja hyvä niin. Aivan kamalaa ja erityisesti se olo, kun avaa silmät ja on ihan hämillään mitä on tapahtunut. Yö meni aika valveunessa, koska hoitajat kävivät katsomassa mua noin tunnin välein tai tultiin antamaan lääkettä, joten paria tuntia enempää en saanut nukuttua.
Sunnuntaina aamulla saatiin vihdoin tästä tytöstä verta ulos ja hemoglobiini oli 70. Mulle tilattiin pari pussia verta ja puolen päivän jälkeen aloitettiin verensiirto. Veriryhmäni on muuten AB Rh+, en ole aikaisemmin edes tiennyt :-) Näin myös lääkäriä ja haavat oli umpeutunut niin hyvin, ettei tarvinnut polttaa niitä. Joitain peitteitä on edelleen jäljellä, joten vielä voi verta jossain vaiheessa vielä tulla paranemisen aikana. Päivä meni sairaalassa pääasiassa nukkuessa, mutta olo alkoi selvästi kohentua sen myötä kun verensiirtoa tehtiin. Maanantaina aamulla verikokeissa selvisi, että hemoglobiinini oli saatu kohoamaan 90, eli pääsisin sinä päivänä kotiin. Jes!
Sellainen viikonloppu mulla oli. Jos jotain opin arvostamaan, niin terveenä olemista ja jokaista päivää, jonka saamme viettää täällä maanpäällä. Ikinä ei voi tietää milloin on viimeinen päivä. Nielurisaleikkaus on aivan rutiinihomma ja en ikinä uskonut, että se kriittisin tila tulisikin leikkauksen jälkeen. Luojan kiitos en lähtenytkään perjantaina illalla kotiin, kun olo oli ihan hyvä. En edes halua tietää mitä olisi voinut käydä, jos olisin ollut lauantaina yksin kotona Hyvinkäällä. Nyt pitää olla vain kiitollinen, että olen tässä kertomassa teille tapahtumasta. Jonkin verran olen edelleen kipeä, kurkkua kirvelee ja särkee todella paljon, mutta olen hengissä. Se on tärkein.
Huomenna lähden ensimmäisen kerran ihmisten ilmoille sitten viime viikon maanantain. Aamulla mulla on kampaaja, jota olen odottanut niiiiiin paljon. Nämä viimeiset pari päivää olen ollut todella väsynyt, eikä todellakaan tulisi mieleenkään mitää erikoista puuhailla, mutta onneksi kampaajan hemmottelussa istuminen ei ole kovin rasittavaa puuhaa :-) Perjantain ja lauantain aion viettää täysin lepäillessä, koska sunnuntaina pitäisi mennä äitienpäivän lounaalle Hirvihaaran kartanoon ja olla suht hyvässä kunnossa. Toivotaan, että olo ei pahene ja pääsen sinne mukaan (=syömään kakkua ;-) Blogia päivittelen loppuviikosta jaksamisen ja ehtimisen mukaan. Mun pitää muutama koulujuttu saada perjantaihin ja sunnuntaihin mennessä tehtyä, joten ne menevät luonnollisesti ikävä kyllä blogin edelle. Kuitenkin lupaan ensi kerralla palailen kivempien asioiden merkeissä :-)